Retkellä ihmisen parhaan ystävän kanssa

Jos olet koiraihminen, niin  tiedät sen yhteenkuuluvuuden tunteen, mitä teidän välillänne parhaimmillaan on. 
Tiedät ehkä myös ne haasteet, mitä koiran kanssa liikkuessa voi kohdata.

Tuisku, espanjanvesikoiranarttu, tuli taloon räntätuiskun saattelemana jouluksi 2011.  Nimellä ei ole siis mitään tekemistä erään artistin kanssa, vaikka tytär sitä siihen aikaan vähän fanittikin. Ennestään meillä oli jo Pepe, villakoirasekoitus.
Kaipasin koirakaveria, jonka kanssa voisi harrastaa reipasta ulkoilua. Sen sain, mutta en vielä aavistanut, että meistä tulisi vielä retkikumppanitkin. 

Tuisku oli pentueen pahnanpohjimmainen, jo muutaman viikon ikäisenä arkamieliseksi todettu. Sopi minulle, sillä en itsekään tuohon aikaan ollut aivan täysissä voimissani. Tuiskusta tuli minulle jonkinlainen terapiakoira ja siksi se kai on niin kiinni minussa. Koko ajan mua pelastamassa, reppana.

Reipas, rakas ja rasittava

Tuisku on ollut mukana 1-3 päivän retkillä. Kerran myös asuntoautoreissulla Norjassa. Pääasiassa olemme liikkuneet eteläisen Suomen kansallispuistoissa tai lähiretkillä Tampereen ympäristössä. 
Tuisku on reipas kävelijä, sitä ei tarvitse odotella. Pisin päivämatka on ollut noin 18km Patvinsuolla. Silloin kyllä olimme molemmat jo aika poikki. 
Tuisku viihtyy myös erinomaisesti teltassa. Yleensä se sippaa mun viereen samantien. Harrastukseni alkutaipaleella mietin, että olisiko siitä edes varottajaksi, jos jokin petoeläin yöllä telttaa lähestyisi vai kuorsaisiko se vain? Mutta toisaalta hyvä näin. Jos se säikkyisi kaikkia rapsahduksia olisin varmaan itsekin aivan hermoraunio. 

Haasteellisinta näillä reissuilla on toisten ihmisten ja koirien kohtaamiset.
Tuisku on hyvin varauksellinen eikä sitä yleensä kiinnosta kukaan muu kuin sen omat ihmiset. Kaikki muut saisivat sen puolesta pysyä riittävän kaukana.  Liian nopeasti lähelle tulevat ihmiset saavat kuulla kunniansa. Pahinta on, jos vieras ihminen katsoo sitä silmiin ja alkaa puhua. Tällä pehmolampaan näköisellä koiralla on nopeat liikkeet ja terävä haukku. Yritän aina itse ennakoida tilanteet sille parhain päin, mutta esimerkiksi pitkospuilla ohitustilanteet menevät joskus meteliksi. Anteeksi siitä. 

Retkeily tällaisen herkän koiran kanssa on siis paikotellen vähän stressaavaa, mutta onnistumisen hetkiäkin on ollut. Eräänkin kerran syysretkellä Liesjärven kansallispuistossa toistakymmentä retkimuijaa istui pimeässä nuotion ympärillä, otsalamput vilkkuen ja Tuisku siinä keskellä, aivan rauhassa. Minä olin siitä niin ylpeä!
Ihanaa on myös, että useimmat kanssaretkeilijät ymmärtävät todella hyvin, kun kerron millainen Tuisku on ja miten tämän koiran kanssa kannattaa käyttäytyä.

Etelän koira on kesäkoira

Tuiskulla on aina meno päällä, se tykkää vetää. Se on loistava vetoapu vähälumisella järven jäällä, kun minä yritän lipsutella suksilla tai liukulumikengillä perässä. 
Mutta muuten se kyllä yleensä jää talviretkien ajaksi kotiin. 
Vesikoiralla on villava turkki, mutta ei aluskarvaa. Jos turkin ajaa talvella lyhyeksi, se voi palella ja pitkään turkkiin taas lumi tarttuu takiaisten lailla.  Ei siinä oikein matka taitu, jos niitä lumipompuloita pitää poistaa viiden minuutin välein.  

Tänä talvena päätin testata uutta tee-se-itse-ahkiotani mökkijärven jäällä hiihtelemällä. Tuskin pääsimme sataa metriä pidemmälle, kun Tuisku pysähtyi ja näytti onnettomalta. Lumen alla oli vesisohjoa. Sen tassut tietysti kastuivat ja turkki oli napaan saakka läpimärkä. Ei auttanut muu kuin tilata kuski hakemaan meidät pois. Silloin taisin kuittailla jotain mokomasta kesäkoirasta ja uhkasin laittaa tilaukseen seuraavaksi huskyn tai malamuutin....

Tuiskun retkivarusteet

Viime kesän hankinta Tuiskulle oli oma reppu. Sinä se kantaa yleensä omaa kuivaruokaansa, kevyttä ruoka-/vesikuppia ja joskus myös pientä vesipulloa.  Kovin paljon painoa en ole uskaltanut sen selkään ladata. Repun selkämyksessä on kiinnityspiste taluttimelle. Jos reppu ei ole käytössä, Tuisku kulkee valjaissa ja remminä on joustava vetotalutin. Remmin toinen pää on kiinni mun rinkan lantiovyössä.

Yöretkille Tuisku pääsee vain silloin, kun elohopea pysyy plussalla. Kylmemmällä säällä minä itse saan nukuttua normaaliakin huonommin, jos kaiken muun lisäksi huolehdin koiran hyvinvoinnista ja lämmöstä. Makuupussinkin sille tuunasin vanhasta pussista, mutta eihän se siinä pysy. Yleensä Tuiskun alla on oma makuualustan pätkä sekä päällä toppamantteli. Harvinaisina, lämpiminä kesäöinä se ei tarvitse mitään. 

Kuono kohti pohjoista

Tulevalle kesälle on sovittuna taas uusi reissu Lofoottien suuntaan. Tuisku lähtee tietysti mukaan. Tällä kertaa tulee pari pidempää laivamatkaakin, Vaasasta Uumajaan ja Bodosta Lofooteille. Ja paljon autoilua. Saapa nähdä miten me niistä selvitään. 
Majoitus tulee olemaan pääosin sisätiloissa, mutta teltta lähtee kyllä mukaan, sillä haaveilen edes yhdestä yöstä jossain Kvalvika-rannan tuntumassa....

Tuiskun ja Millin oma instatili @perro_ja_puudeli